Apinan testivuorossa Aztec Warrior Princess

Play’n GO ilahdutti toukokuun alkupuolella historiateemaisten slottien ystäviä Väli-Amerikkaan sijoittuvalla Aztec Warrior Princess -uutuuspelillään. Viidakkotunnelmissa kuin kotonaan oleva apina päätti viikonlopun ratoksi tutustua sotaisaan prinsessaan hieman lähemmin.

Aztec Warrior Princess slot – tutustu mystiseen kansaan

aztec warrior princess slotTämä Play’n GO:n slotti on kunnianosoitus nykyisen Meksikon aluetta noin 1400-1500-luvuilla asuttaneelle asteekkien valtakunnalle. Ajankohdan historiallista hahmottamista helpottaa ajatus siitä, että asteekit hallitsivat aluetta aina espanjalaisten saapumiseen saakka.

Pelistä huomaa, että historiallisesta kontekstista on otettu tarkasti selvää, ja esimerkiksi pelin voittosymboleita suunniteltaessa on kiinnitetty ilahduttavan paljon huomiota meksikolaiseen kulttuuriin, symboliikkaan ja estetiikkaan. Pelaajan näkökulmasta eniten ilahduttaa kuitenkin se, että pelissä on mahdollista säädellä voittolinjojen määrää siten, että niitä on enimmillään käytössä 20. Halutessaan pyöräyttelemään pääsee jo yhden linjan turvin.

microgaming_actec_princessGrafiikka ja äänimaailma vie viidakkotunnelmaan

Play’n GO tunnetaan visuaalisesti taidokkaista, monipuolisilla efekteillä yllättävistä sloteistaan, joissa yksityiskohdat on huomioitu viimeistä piirtoa myöten. Näin on tälläkin kertaa, sillä viidakkoon sijoittuvan Aztec Warrior Princess -slotin peli-ikkunaa reunustaa runsas viidakkokasvillisuus, ja pelin kuluessa ruudulla vilahtelee ötököitä, joihin oikeassakin tropiikissa törmää lähes vääjäämättä.

Slotin äänimaailma auttaa viidakkotunnelmaan uppoutumiseen, sillä taustalla kuuluu ikiaikaista huilumusiikkia sekä rytmikästä, suorastaan alkukantaista rummutusta.

Kuten Play’n GO:lta saattaa odottaakin, on Aztec Warrior Princess -slotin symbolit toteutettu asiaan kuuluvalla pieteetillä. Rullilla vilahtelevat pelikorttisymboleiden lisäksi muun muassa jaguaarit, Meksikon lippuakin koristava kotka, bonusta merkitsevät pääkallot, kultaista naamiota esittävä wild-symboli sekä ilmaiskierroksiin oikeuttava soturiprinsessa.

aztec warrior kolikkopeliAztec Warrior Princess -ilmaiskierrokset ja bonuspeli

Lähes jokainen kolikkopeli tarjoaa nykyisin sekä bonuspelin että ilmaiskierroksia, eikä Aztec Warrior Princess ole poikkeus. Ilmaiskierroksia osui peliä testanneen apinankin kohdalle useampaan otteeseen, eikä ihme: ilmaisten pyöräytysten makuun pääsee jo kolmen soturiprinsessan avulla. Kolmesta prinsessasta irtoaa 15 ilmaiskierrosta, neljästä prinsessasta 20 ja viidestä prinsessasta kokonaiset 25 ilmaiskierrosta. Kaiken kukkuraksi ilmaiskierrokset pursuilevat voittomahdollisuuksia, sillä prinsessat toimivat ilmaiskierrosten ajan wild-symbolien tapaan kultaisten wildien rinnalla.

Bonuspeli käynnistyy puolestaan silloin, kun ruudulle ilmestyy kolme pääkallosymbolia. Bonuspelissä pelaaja joutuu kinkkisen valinnan eteen, sillä tehtävänä on kerätä temppelin lattialta kolme pääkalloa. Kallot kätkevät sisäänsä pronssia, hopeaa, kultaa tai timantteja, joten bonuspelistä ei tarvitse poistua tyhjin käsin. Suurin mahdollinen bonuspelipotti, panos 1000-kertaisena, irtoaa kolmen timanttikuorrutteisen kallon avulla.

Peli toimii mainiosti myös mobiilissa!

Parhaillaan varhaisesta kesälomasta nauttiva apina testasi Aztec Warrior Princess -slotin poikkeuksellisesti kännykällään, ja pelikokemus oli kaikin puolin varsin tyydyttävä. Aztec Warrior Princess -peliä voikin suositella kumppaniksi aina Kuusamosta Karibialle, sillä slotti matkustaa kätevästi mukana niin tabletin kuin puhelimenkin suojissa. Haluatko kokeilla itse? Klikkaa tästä itsesi Betsson Casinolle – maailman suurimmalle mobiilikasinolle.

 

Leave a Comment